JOEN YÖ 27.-28.8.99

MITÄ HALUAMME SANOA TEOKSELLAMME?

*LÄHTÖKOHTA: Teoksen lähtökohtana mietimme suomalaista kulttuuria ja sen ominaispiirteitä. Ylenpalttinen juopottelu on yksi suomalaisen kulttuurin ominaispiirre, joka myös ulkomailla yhdistetään suomalaiseen elämäntapaan. Varsinkin yleiset juhlapäivät mielletään täällä yleisiksi kännäyspäiviksi juhlan sisällöstä riippumatta. Näin myös Joen Yö.

*Yhä nuorempien lisääntynyt juopottelu on huolestuttava asia yhteiskunnassamme. Juominen on riistäytynyt käsistä, kaupungilla kännissä maleksivat nuoret ovat huonoa mainosta suomalai- suudesta. Moni nuori pilaa elämänsä liiallisella alkoholinkäytöllä.

*Teoksellamme haluamme avata ihmisten silmät. Mikä on Joen Yön tulos? Sen näkee lauantaiaamuna...

*Teoksen tarkoituksena on shokeerata, järkyttää, herättää keskustelua, osoittaa missä mennään sekä ennenkaikkea ottaa kantaa nuorison kadulla juopotteluun. Tarkoitus on saada ihmiset pysähtymään hetkeksi, ajattelemaan!

*Vaikka teoksen aihe onkin vakava, kuten kuolema, sillä ei ole tarkoitus leikkiä, vaan käsitellä raakaa todellisuutta.